Browsed by
Category: Resources

Suomeen pakolaisina ja turvapaikanhakijoina vuosina 2011– 2016 saapuneet taiteilijat

Suomeen pakolaisina ja turvapaikanhakijoina vuosina 2011– 2016 saapuneet taiteilijat

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN SELVITYS, TAIJA ROIHA Selvityksessä käsitellään Suomeen pakolaisina ja turvapaikanhakijoina lähivuosina saapuneiden henkilöiden taiteellista osaamista. Selvityksen tavoitteena on kartuttaa tietoa siitä, minkä eri taiteenalojen osaajia maahan on saapunut ja millaista tukea he tarvitsevat voidakseen jatkaa taiteellisen työn tekemistä uudessa asuinmaassaan. Avoimen kirjoituskutsun kautta toteutettuun kyselyyn vastasi 69 kuluneen viiden vuoden aikana maahan saapunutta pakolaistaustaista taiteilijaa, joista enemmistö on saapunut maahan vuoden 2015 aikana. Eniten vastaajien joukossa on kuvataiteilijoita, mutta vastaajista löytyy myös monien muiden taiteenalojen osaajia, esimerkiksi muusikoita, elokuvataiteilijoita…

Read More Read More

Merkityksellinen Suomessa – toimintaohjelma

Merkityksellinen Suomessa – toimintaohjelma

Ohjelma vihapuheen ja rasismin estämiseksi ja yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseksi Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää ohjelman vihapuheen ja rasismin ehkäisemiseksi ja yhteiskunnallisen osallisuuden edistämiseksi. Toimintaohjelma sisältää kymmenen toimenpidettä, jotka kohdistuvat muun muassa opetushenkilöstön koulutukseen, nuorisotyöhön, liikuntaan ja uskontojen vuoropuheluun. Ministeriön hallinnonalan toimijat haastetaan mukaan yhteiseen työhön. Lue täältä The program to prevent hate speech and racism and to promote social inclusion The Ministry of Education to launch a program to prevent hate speech and racism and promote social inclusion. The action plan…

Read More Read More

How is diversity manifested in culture and in the cultural policy?

How is diversity manifested in culture and in the cultural policy?

On 13 November, Kulturkontakt Nord arranged in Helsinki a Nordic seminar  on diversity and culture in a sustainable society (Mångfald inom kulturen viktigt i ett hållbart samhälle). I held there the speech below. Language has not been corrected but the text is hopefully still understandable. In this end, there is also a list of relevant literature. Read the full article of  Passi Saukkonen here

Kultur av vem. 2015

Kultur av vem. 2015

Kultur av vem. En undersökning av mångfald i den svenska kultursektorn 2015. (Report in swedish, summary in english) Summary: The Swedish Agency for Cultural Policy Analysis conducted a mapping study of foreign backgrounds among employees in the part of the cultural sector that is subject to government control. The cultural institutions studied are central museums, regional museums, national performing arts institutions, regional music, theatre and dance institutions and cultural agencies, companies and foundations. The study shows what percentage of the…

Read More Read More

MAKING YOUR LIFE AS AN ARTIST

MAKING YOUR LIFE AS AN ARTIST

MAKING YOUR LIFE AS AN ARTIST: A GUIDE TO BUILDING A BALANCED, SUSTAINABLE ARTISTIC LIFE   US-based Artists U released a download a free publication that explores, inspires and advocates the work and lifestyle of artists. Written by artist, choreographer and Artists U founder Andrew Simonet, Making Your Life As An Artist can be read as a manifesto, a call to action, a philosophical and spiritual guide as well as a survival handbook. Written in the form of a prose poem and…

Read More Read More

The Nordic Journal of Cultural Policy

The Nordic Journal of Cultural Policy

The Nordic Journal of Cultural Policy is an open access journal. The journal is aimed at readers and writers who are active as professionals or researchers working in the field of cultural policy in the Nordic countries. The journal publishes articles in Norwegian, Danish, Swedish and English and its editorial board consists of researchers from the Nordic countries. The journal aims at creating a forum for cultural policy research in the Nordic countries and to disseminate relevant cultural policy research…

Read More Read More

Effectiveness of State Subsidies for Promoting Cultural Activities of Disability Communities and the Accessibility of Culture by Cupore

Effectiveness of State Subsidies for Promoting Cultural Activities of Disability Communities and the Accessibility of Culture by Cupore

Effectiveness of State Subsidies for Promoting Cultural Activities of Disability Communities and the Accessibility of Culture by Cupore   In 2016–2017 Cupore analyzed the effectiveness of the subsidies awarded to support accessibility and disability communities in Finland between 2005 and 2015. The research was commissioned by the Finnish Ministry of Education and Culture and it examines the effectiveness of the subsidies in relation to cultural policy objectives and ways to improve accessibility through public funding for arts and culture. As…

Read More Read More

Maahanmuuttajataiteilijat taiteen tukijarjestelmassa, Taike 2013

Maahanmuuttajataiteilijat taiteen tukijarjestelmassa, Taike 2013

Suomeen muuttaneet taiteilijat eivät jää marginaaliin valtion taiteen tukijärjestelmässä. Aitoon valtavirtaistumiseen on kuitenkin vielä matkaa. Eri kieliryhmiin kuuluvat hakijat saavat valtion taidetoimikuntien apurahoja hakijaosuuttaan vastaavasti. Valtion taidetoimikuntien apurahoja hakee vuosittain noin 5 000 taiteilijaa, joista 4 prosenttia on vieraskielisiä. Vieraskielisten osuus apurahan hakijoista on suunnilleen sama kuin vieraskielisten osuus koko väestöstä, joka vuonna 2012 oli 4,9 prosenttia. Vieraskielisten apurahan hakijoiden määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut jonkin verran. Vuonna 2002 taidetoimikunnilta haki apurahaa noin 100 vieraskielistä hakijaa (2 %…

Read More Read More